Nilisafiri Ruanda na Uganda na rafiki yangu = Matkustin Ruandaan ja Ugandaan ystäväni kanssa

Nyt se on sitten kasassa: 1 kpl maisterintutkintoja! Eilen kirjoitin käsi täristen ja otsa hiessä viimeisen tentin täällä SAUTissa ja täten se oli myös viimeinen tentti, mitä mun tarvitsee tutkintooni suorittaa. WOHOO! Kurssit, jotka täällä olen opiskellut eivät ole millään muotoa pakollisia tutkintoni kannalta, mutta silti koen ne hyödyllisiksi ja kiinnostaviksi tulevana sossuna. Myös näyttöä siitä, että kansainvälisyys kiinnostaa.

Tärinä ja hiki tenttiessä johtuivat lähinnä siitä, että en ole varmasti yli vuoteen joutunut vastamaan käsin kirjoittaen tenttiin. Joten tilanne oli yhtä uuvuttava kuin ylioppilas-kirjoituksissa aikanaan. Tentit koostuivat kuudesta kysymyksestä, joista piti valita neljä. Jokaiseen sitten esseevastaus, jonka pituuden sai ihan itse päättää. Tai no lähinnä päättää oman tietämyksen mukaan. Tentit eivät tuntuneet ylitsepääsemättömiltä, mutta täytyy sanoa, että ne olivat kyllä haastavia suhteessa luentojen antiin. Ehkä myös se, että olin ehkä 20 % luennoista reissun päällä. Sikäli harmi, ettei matkustamisesta saa erillistä ”selviydyin ja selvitin” –opintopisteitä.

Selviytymisestä ja reissaamisesta tuleekin mieleen juuri ennen tenttejä toteuttamani noin viikon reissu Ruandaan, Ugandaan ja Pohjois-Tansaniaan. Yleisesti matkustamisesta näissä Itä-Afrikan maissa on sanottava, että matkustaminen tapahtuu pääasiassa busseilla ja se vie aikaa. Matkustaminen on kyllä halpaa (esim. Mwanza - Nairobi noin 20 euroa, Kigali -Kampala noin 10 euroa), vaikka kyseessä on yleensä monien tuntien matka. Paras tapa selvittää bussien aikatauluja on marssia bus standille ja kysyä. Netistä löytää tietoa heikosti eikä sen ajankohtaisuudesta aina ole varmuutta. 

Viikko vierähti nopeasti kymmeniä tunteja bussissa istuen, rajatarkastuksissa tapellen ja itsensä kipeäksi maksaen sekä ystävällisten ihmisen huomassa. Lähdin reissulle ystäväni Abdulin kanssa, joka osoittautui paitsi turvallisuuden tunteen luojaksi myös taitavaksi rauhoittelijaksi. Ruandaan mennessä rajalla purskahdin itkuun usean tunnin matkustamisen ja univelan ansiosta, kun virkailija sanoi seuraavat sanat: ”Koska et ole hakenut viisumia ennakkoon, emme sitä voi sinulle myöntää. Palaa Tansaniaan”. Olin ihan, että… Oli ennakkoon ymmärtänyt googletusteni kautta, ettei viisumia ole pakko hakea ennakkoon, vaan sen voi ostaa myös rajalta. En halunnut maksaa isoja summia rahaa ennakkoon, joten päätin hankkia viisumin rajalta. Ei hyvä idea! Muutaman kyyneleen, pitkän selittelyn ja odottamisen tuloksena minulle myönnettiin viisumi ja matka sai jatkua.

Lupasin, että tästä opin ja että haen aina jatkossa viisumia ennakkoon, jos se on mahdollista. Suosittelen <3

Ruandassa matkasimme pääkaupunki Kigaliin. Kaupunki oli pienehkö ja täynnä ihmisiä. Maisema oli varsin kukkulainen, sillä kaupunki on rakennettu ”vuoristoiseen” maisemaan. Kigali vaikutti taloudellisesti vahvalta ainakin keskustan rakennusmaailmaa katsellessa. Toisaalta maaseudulla ja hiukankin keskustan ulkopuolella pääsi luomaan katseita aaltopellistä ja kivistä tehtyihin asumuksiin. Myös muovipeite ja keppi -viritelmistä saa kätevän asuinsijan aikaan. Kigali oli myös paljon siistimpi ja vähemmän roskainen kuin Tansaniassa vierailemani kaupungit, vaikkei eurooppalaisesta kierrätyksestä voidakaan puhua samassa asiayhteydessä. Ihmiset Kigalissa olivat vähemmän ystävällisiä ja tuttavallisia kuin Mwanzassa tai muualla Tansaniassa. Tunnelma oli silti välitön ja mukava.

Kigalin keskustaa...

...komeuksineen..

...ja lähiön karuuksineen.

Ihmiset Kigalissa ja toki koko Ruandassa kantavat mukanaan vuoden 1994 Kansanmurhan haavoja. Vuonna 1994 Ruandan kahden heimon - hutujen ja tutsien - väliset erimielisyydet, jännitteet ja pitkään jatkunut vihanpito johti lähes miljoonan tutsin ja maltillisen hutun murhaan. Äärihuturyhmät toteuttivat nämä murhat noin 100 päivässä, mutta jo ennen vuotta 1994 yhteiselo näiden etnisten ryhmien välillä oli ollut vaikeaa ja väkivallan värittämää. Taustalla on muun muassa siirtomaavalta Saksan valta, sen tuottamat rakenteet yhteiskuntaan sekä se, että kaksi ryhmää voi asettua helposti toisiaan vastaan verrattuna heterogeenisempaan etniseen asetelmaan.

Karua tarinaa ihmiskunnan historiasta, joten naiivi pasifistihippi lähettää tämä Inema Arts -centeristä löytämäni maiseman kaikille meille ihmisenpenteleille ;)

Kigalin jälkeen suuntasimme Ugandaan, minne matka kesti 8 tuntia yöbussissa. Matkan aikana piti luonnollisesti ylittää raja Ruandasta Ugandaan. Rajalla jouduimme kävelemään pilkkopimeässä raja-tarkastuspisteeltä toiselle ja jos Abdul ei olisi ollut mukana, niin olisi kyllä pelottanut. Saavuimme myös Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan pilkkopimeässä aamuyöllä. Jälleen oli aika ottaa taksi keskellä pimeyttä ja Abdulista oli tukea. Päivän valossa Kampala osoittautui olemaan "just another East-African big city", eli sekava, meluisa ja liikennepaljoutta pursuava. Kigali tuntui muistoissa pieneltä ja sympaattiselta verrattuna Kampalaan. Kampalan keskustan saattoi kyllä kävellä läpikotaisin, mutta kävelykilometrejä kertyi useita. Paikallisliikenne koostui Tansaniasta tutuista piki pikeistä ja dala daloista. Myös ruokakojujen ruoka oli tuttua itä-afrikkalaista ugalia, riisiä, papuja ja lihaa. Olo ei ollut tuttuun Tansaniaan ja tutuksi tulleeseen Ruandaan verrattuna yhtä turvallinen, joten päätin jättää kameran hotellille. Kuvia siis ei juurikaan ole tarjolle.

Kigalin ja Kampalan jälkeen jatkoimme matkaa takaisin Tansaniaan. Siellä määräpäänä oli vierailla Abdulin perheenjäsenten ja sukulaisten luona Bukobassa ennen Mwanzaan paluuta. Nuo kaksi päivää olivat eräät matkani ikimuistoisimmat: asuin viikonlopun ilman sähköä ja juoksevaa vettä paikallisten luona, joita kutsuisin oikeasti köyhiksi ja saaden mitä sydämellisintä kohtelua. Minulle lämmitettiin kuumaa vettä suihkussa käymistä varten ja tarjottiin todennäkköisesti parhaat palat ruoasta. Koitin vastustella, mutta epäkohteliastahan se olisi ollut täysin kieltäytyä. Lopuksi Abdulin sisko antoi minulle vielä lahjaksi paikallisesta kankaasta, kitengestä, tehdyn tyypillisen afrikkalaisen "kietaisuhameen". Kauniita päiviä ja pysähdyttävän ystävällisiä ihmisiä. Tansaniassa minua onkin jatkuvasti hämmentänyt joidenkin ihmisten yritteliäisyys ja vieraanvaraisuus syvästä köyhyydestä huolimatta.

Sisäpiha, jolla tapahtuu arjen puuhat, kuten kokkaaminen ja pyykinpesu.

Keittiörakennus.

Ja lopuksi vielä: kiitos Abdul ystävällisyydestäsi! Asante sana ukarimu yako. Wewe ni rafiki yangu nzuri nzuri sana!