Pole pole!

Missä? Chilessä Milloin? 30.11.-12.12.2017 Mitä ? • Santiago on todellinen miljoonakaupunki ja siitä kannatti parissa päivässä ottaa haltuun vain parhaat ja keskeisimmät palat. Kiipesimme kaupungin pyhimmälle kukkulalle, eli Cerro San Cristóbalille , missä valtava Jeesuksen mutsin patsas meitä tervehti avosylin. Patsas oli kyllä aika vaikuttava ja kukkulalla soinut hengellinen kuoromusiikki oli itseasiassa aika tunnelmaaluovaa. Kukkulalla pääsi ajelemaan myös gondolihissillä, jossa kiikkuessa pääsi näppärästi ihastelemaan Santiagon maisemia. Maisemaan kuului suurkaupungin humua höystettynä Andeilla siellä taustalla. San Cristobalin lisäksi me käytiin lounaalla Patio Bellavistassa, joka oli hinnakas mutta nätti ravintola-alue. Lisäksi se sijaitsee alueella, joka kylpee kauniissa street art -teoksissa. Place to be! Santa Lucian kukkulaa kävimme myös moikkaamassa, joskaan se ei herättänyt suuria tunteita muuta kuin väsymystä jaloissa. • Santiagosta me teimme myös hauskan päiväretken

Missä ? Argentiina Milloin? 20.-30.11.2017 Mitä ? • Buenos Aires - Etelä-Amerikan äveriäimmän maan pääkaupunki! Buenos Aires oli reissumme ensimmäinen kohde ja sinne saavuttaessa toki vähän jännitti: olisiko siellä kaoottista tai hurjaa, entä uskaltaako kaduilla kävellä tosta noin vaan la gringana (vaalea länsimainen nainen)? ..juu-u, tunnelma olikin todella merkittävästi erilainen kuin vaikkapa Madridissa tai missä vaan eurooppalaisessa suurkaupungissa :D Ihaninta Buenos Airesisssa olivat upean kauniit street art -teokset etenkin Palermon ja San Telmon alueelta, ah! La Bocan värikäs ja vanha asuinalue on varmaan kaupungin kuuluisin nähtävyys. Tunnelma oli kyllä kauniin värikäs ja sievä, mutta ilmassa leijui myös ahdistava päälleliimattu turismiglitter. • Matka jatkui alun ihmettelyn jälkeen kohti pohjoista Puerto Iguazua ja sen vesiputouksia. Bussimatka Buenos Airesista Puerto Iguazulle kesti noin 20 tuntia. Bussi oli yllättävän mukava, joskin oli turhan kylmä . Puerto Iguazun

Siinäpä vasta erikoinen kysymys! Vastaukseksi tarjoan terävän ja ärsyttävän vastakysymyksen - miksi ottaa mukaan turhaan matkatavaraa, joka pitää aina laittaa lentokoneen ruumaan ja maksaa siitä joillakin yhtiöillä pitkä peso ylimääräistä? Miksi ottaa matkatavaraa, jota ei jaksa kunnolla kantaa itse? Miksi yrittää varautua ennalta kaikkiin sääoloihin, kun asiaan voi tarttua tarvittaessa matkan aikana? Noh, asenteeni saattaa olla saivarteleva. Toki matkatavara -gatessa on kyse myös siitä, miten pärjätä useita kuukausia reissussa vähällä määrällä tavaraa. Tässä kohtaa sivallan uudelleen saivartelun miekalla kysymällä: kuinka paljon tavaraa mukana sitten pitäisi olla? Väitänpä, että jokaisella joskus matkustaneella on kokemus siitä, että mukana on liikaa esimerkiksi vaatteita. Minulle toimiva ratkaisu tähän ongelmaan onkin rajoittaa mahdollisuutta hamstrata eli ottaa mukaan alun perinkin pieni matkatavara. Sellaista pakatessa tulee kysyttyä itseltään monta kertaa, että "pärjäänk

Reppu on esine, johon voi pakata esineitä ja kuljettaa niitä näppärästi  mukanaan. Reppu voi kestää pitkään, etenkin jos se on laadukkaasti valmistettu ja tarvittaessa korjattu. Tunnistan jo noin 12-vuotiaana ajatelleeni, että haluan oman elämäni olevan kuin reppu. Reppu, jonka voin pikkuhiljaa pakataan täyteen kokemuksilla ja kuljettaa näppärästi mukanani. Reppu, joka rispaantuu ja kulahtaa, mutta korjausompelussa mukana joukko erilaisia taitajia liimaamisesta kirjontaan. Reppu, jonka pikkutaskuihin voi kätkeä ja vahingossa unohtaa kaikenlaisia aarteita. Nyt 27-vuotiaana ajattelen edelleen niin. Reppu on minulle osuva tapa kuvata elämäntapaani ja kokemustani hyvästä elämästä. Hyvä elämä on reppu, jonka sisältö ja kunto muuttuu alati. Se vaatii myös jatkuvaa uudelleen avaamista, purkamista ja pakkaamista. Mielestäni kokemus omasta elämästä koostuu minäkuvan, eli käsityksestäni minusta itsestäni, ja maailmankuvan, eli käsityksestäni ympäröivästä maailmasta, duolaulusta. Väitän, ett

Olen melkein Suomessa - olen Tukholman lentokentällä! Tunteet kuohuu mielessä kuin koski ja ajatukset rullaa kuin liukuportaat. En tajua, että enää noin kolme tuntia ja olen Suomessa. Luonnollisesti täällä portilla on lähes ainoastaan suomalaisia, kun lentokohde on Helsinki. Tuntuu hassulle yhtäkkiä ymmärtää kaikki, mitä ihmiset ympärillä sanovat. Se saa hymyn huulille ja toisaalta oudoksuttaa. Juttelin jo erään suomalaisperheen kanssa ja oli outoa, miten lyhyeksi keskustelumme jäi ilman tuhansia lisäkysymyksiä, kuten aina Tansaniassa. Outoa on myös se, että tuntuu kauhealta kynnykseltä puhua kenellekään, koska en tiedä miten he reagoivat tuntemattomaan juttelijaan. Mutta mä myös olen Suomesta, kai me nyt jotain puhuttavaa keksitään :D Tajuan, että reppureissaajamoodi on jäänyt päälle. Kaikki eivät halua tutustua randomeihin ihmisiin ja kertoa reissukuulumisiaan. Kaikkialla on myös erikoisen hiljaista. Ei kuulu äänekästä naurua tai keskustelua, lähinnä älypuhelinten hiljaista näpy