Kuka muka matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla?
Siinäpä vasta erikoinen kysymys! Vastaukseksi tarjoan terävän ja ärsyttävän vastakysymyksen - miksi ottaa mukaan turhaan matkatavaraa, joka pitää aina laittaa lentokoneen ruumaan ja maksaa siitä joillakin yhtiöillä pitkä peso ylimääräistä? Miksi ottaa matkatavaraa, jota ei jaksa kunnolla kantaa itse? Miksi yrittää varautua ennalta kaikkiin sääoloihin, kun asiaan voi tarttua tarvittaessa matkan aikana?
Noh, asenteeni saattaa olla saivarteleva. Toki matkatavara -gatessa on kyse myös siitä, miten pärjätä useita kuukausia reissussa vähällä määrällä tavaraa. Tässä kohtaa sivallan uudelleen saivartelun miekalla kysymällä: kuinka paljon tavaraa mukana sitten pitäisi olla? Väitänpä, että jokaisella joskus matkustaneella on kokemus siitä, että mukana on liikaa esimerkiksi vaatteita. Minulle toimiva ratkaisu tähän ongelmaan onkin rajoittaa mahdollisuutta hamstrata eli ottaa mukaan alun perinkin pieni matkatavara. Sellaista pakatessa tulee kysyttyä itseltään monta kertaa, että "pärjäänkö ilman tätä" ja "tarvitsetko tätä tosiaan"?
No, mikä hiton Siwan kassi sulla sitten on matkatavarana, kysynee joku. Hyvä pointti! Matkassa mulla on 50 litran rinkka ja noin 5 litran pikkureppu. Rinkka on kyllä mitoiltaan hiukkasen yli tyypillisten lentoyhtiörajoitusten, mutta kun sen nätisti pakkaa ja kiristää taidolla remmit, niin hyvin sujahtaa lentokoneen ylähyllylle. Ja kiireessä olalle myös kaltaiseltani narukädeltä! Rinkkani painaa tällä hetkellä noin 9-10 kg. Tuohon litra- ja kilomäärään mahtuu hienosti muutama vaatekerta, vaihtokengät, matkapyyhe, toalettilaukku ja muita tarvittavia tilpehöörejä. Tarkemmin ottaen mulla on mukana 5 t-paitaa, 3 toppia, farkut, sortsit ja jumppahousut sekä pari pitkähihaista ja muistaakseni jottin sukka- ja pikkarijuttuikin ;)
Miksi ihmeessä sitten näin pitkä saivarruskertomus yhdestä rinkasta? Siksi, että toivon kaikkien uskovan siihen, että vähemmän kannettavaa ja rojua tarkoittaa enemmän rentoutuneita lihaksia ja hallinnan tunnetta reissun päällä :) Ja toivon myös uskoa siihen, että rinkkareissaaminen on mahdollista.
Lopuksi sinä rinkkareissua pohtiva - tässä pari hyväksi havaitsemaani pakkaamisvinkkiä:
- Mukaan kannattaa pakata vain oikeasti mukavia vaatteita - jos röyhelö, neppari tai vetskari ärsyttää, älä pakkaa mukaan!
- Vaatteiden kannattaa olla kevyitä, ohuita ja vaikeasti rypistyviä, niin ne vievät vähän tilaa, kuivuvat nopeasti ja näyttävät kivalta aina :)
- Alusvaatteiden kohdalla kannattaa pakata sopiva lukumäärä -> sääntönäni on, että mukana on 10 paria sukkia ja pikkareita, niin muistaa pakatessa ja pyykätessä helposti paljonko niitä olikaan
- Kaikki irrallinen tilpehööri kannattaa pakata erilaisiin tunnistettaviin pussukoihin -> esimerkiksi korvatulpat ja kynsileikkurit siniruudulliseen, lääkkeet vihreäraidalliseen
- Päivittäin tai yllättäen tarvittavia tavaroita kannattaa pakata useaan eri rinkan taskuun tai koloon - helppo löytää, kun väsyttää ja ärsyttää!
- Käteisrahalle kannattaa keksiä erilaisia "ei-kiinnostavia" piilopaikkoja: itse suosin kirjekuoria, joissa lukee jokin osoite, likavaatepussia tai tampoonipakettia ;)
- Kannattaa pakata kynä ja paperia aina lähelle, sillä ne auttavat kummasti kielimuurin tai reitin kysymisen äärellä
- Mukana kannattaa aina olla välipalapatukoita, koska toisen maan mystisistä kauppojen aukioloajoista tai kansallisista vapaapäivistä ei voi aina tietää - kaikki voi oikeasti olla kiinni!

Ja eiku rinkkaostoksille - tai jupisemaan sohvan nurkkaan, että kehtaa tuokin tulla antamaan ihmeellisiä ohjeita. :D