Nimekaa Mwanza karibu mwezi tatu = Olen asunut Mwanzassa kohta 3 kuukautta

Tulla tutuksi,
muuttua miksi.
Mennä muualle,
löytää lähelle?

Pian kolme kuukautta elämää Tansaniassa on vierähtänyt elämänkellossa eteenpäin. Oho! Kun ajattelen tuota aikaa, tuntuu se kliseisesti samalla todella pitkälle ja todella lyhyelle ajalle. Kolmessa kuukaudessa olen päässyt mukaan paikalliseen mwanzalaiseen arjen rytmiin ja tullut päällisin puolin tutuksi paikallisen kulttuurin kanssa. Ugalista en vielä-kään pidä, embe on mun lempihedelmä sekä daladalassa matkustaminen tuntuu jo arjelta ;)

Olen pohtinut paljon viime päivinä sitä, millainen prosessi toiseen kulttuuriin ja sen tapoihin sopeutuminen on ollut. Pohdinnan tulos on seuraava: askelin etenevä ja tuurista kiinni. Sopeutuminen tapahtuu siis hiljalleen. Koen, että sopeutuminen on paljon kiinni siitä, millaisten kokemusten kautta se tapahtuu ja millaista tukea omaksumisprosessiin saa. Koen, että korvaamattoman tärkeä tuki on ollut eurooppalaisten vaihtarikavereiden tuki ja turva – he ymmärtävät, että kun kiukuttaa valittaa epäystävällisestä kadun-miehestä tai kirota yliopiston ryhmätyön tekemisen vaikeutta, ei kyse on absoluuttisesta ärsytyksestä tai vihan tunteista paikallista elämää kohtaan. Sen sijaan kyse on siitä, että omat toimintatavat tuntuvat ihanilta, oikeilta ja toimivilta, kun taas paikallinen sekava sekamelska tyystin helvetilliseltä. Joku sanoo, että kyse on etnosentrismistä, mutta minä sanon, että kyse on myös sopeutumisprosessin dynaamisesta luonteesta. Siihen kuuluu ihmettelyä, kyseenalaistamista, vihastumista, kummastusta ja lopulta ymmärtämistä tai ainakin osittaista hyväksymistä.

Kuten sanoin, myös sopeutumiskokemusten laatu vaikuttaa prosessin kulkuun: jos vastaan tulee pääosin epämukavia kokemuksia, ei prosessi varmasti etene pelkästään riemuiten. Kokemus arjen rullaamisesta vaikuttaa siihen, että voiko arkeen yleensäkään alkaa sopeutua. Myös se, kuinka paljon joutuu sairastelemaan vieraan ruoan ja veden takia vaikuttaa suoraan siihen, miltä tuntuu olla ”kuin kotonaan”. Myös se, että kokeeko elinympäristön turvalliseksi ja vuorovaikutuksen paikallisten ihmisten kanssa sujuvaksi, vaikuttaa sopeutumistunnelmiin. Sopeutumista haittaavat tai edistävät kokemukset voivat mielestäni olla toistuvia tai yksittäisiä, mikä tarkoittaa toki sitä, että jokaisella kokemuksella on merkitystä. Esimerkiksi yksittäinen uutinen siitä, että jotkut valkoiset turistit oli ryöstetty vaikuttaa yhtälailla kuin tieto siitä, että toistuvasti meiltä valkoisilta yritetään huijata rahaa arjen ostoksilla. Mulla ja vaihtarikavereillani on ollut erilaisia kokemuksia tänne sopeutumisesta. Osa meistä puhuu ääneen siitä, että viihtyy täällä hyvin, kun taas osan tunnelmat ovat edelleen epäluottavaiset ja etäiset.

Koen, että itse olen päässyt mukaan tansanialaiseen yliopisto-opiskelijan ja vapaa-ehtoistyötä tekevän ekspatin elämään melko kivuttomasti. Olen tutustunut upeisiin tyyppeihin. Syön päivittäin paikallista ruokaa. Matkustan paikallisissa kulkuvälineissä huoletta. Olen vieraillut kavereiden luona ja he mun luona. Joitakin kertoja olen käynyt ulkona syömässä ja jopa pareille drinkeillä. Oikeastaan teen täällä lähes kaikkea sitä, mitä Suomessakin. Välillä on ollut syviä turhautumisen hetkiä ja epäuskoa siihen, että opin koskaan kestämään joitakin arjen asioita. Näihin kuuluvat jatkuvat tuijottaminen ja mzunguksi kutsuminen, ostoksia tehdessä rahan huijaaminen, kerjääminen sekä se, että tiedostan millaisia ihmisoikeusrikkeitä ympärillä tapahtuu koko ajan.

En kuitenkaan kaikessa naiiviudessani ja höveliydessäni koe oloani epäturvalliseksi tai myöskään epämukavaksi juuri lainkaan, joten olen onnistunut sopeutumaan hyvin. Sopeutumisen onnistumisesta kuuluu mielestäni osin kiitos huolettomaksi oppineelle ja joustavuuden nimeen todistavalle persoonalleni. Omaan itseäni suurempi kiitos kuuluu niille paikallisille ystäville, jotka käyttäytyvät ja toimivat tutun eurooppalaisesti, eivätkä tuota mulle outoa oloa päivittäin. Toisekseen kiitos kuuluu vaihtarikavereille, jotka ovat olleet hermostuksen hetkinä helliä ja kurjuuden hetkinä vahvoja.

Kiitos kuuluu myös Suomeen ystäville ja läheisille <3 Jos joutuisin olemaan koko tämän 5 kuukauden matkan ajan eristyksissä teistä ja tietämätön teidän kuulumisista, niin katoaisin kai olemasta? Elämäni on kuitenkin oikeasti siellä, joskin se on tällä hetkellä ikään kuin afrikkalaisia mainoksia näyttävällä mainoskatkolla.


Tyypillistä Mwanzaa vielä lopuksi:

Hedelmiä ja vihanneksia pikkukojuissa.

Coca Cola lukee joka toisessa kyltissä ja muoviesinteitä
myydään joka kolmannessa kadunkulmassa.

Euroopasta rahdattuja second hand -vaatteita myydään
yhdellä torilla, jota kutsumme "crazy marketiksi". Kaikki
huutaa kilpaa paljonko paita-housu-mekko-tunika maksaa!!