Ninapenda kusoma kiswahili lakini kipindi... = Tykkään opiskella swahilia, mutta yliopisto-opinnot...

Mambo rafiki,
habari za leo? Umfanyaje leo? Nimeamkaje na nimekula chakula ya asubuhi. Sasa, ninaandika blogu. Sasa hivi, nitaenda kipindi na baadaye chakula ya mchana.

Hello my friend,
how are you today? What have you done today? I have woken up and eaten breakfast. Now, I’m writing my blog. Soon, I will go to class and have lunch.

Hei ystävä,
miten voit tänään? Mitä olet tehnyt tänään? Minä olen herännyt ja syönyt aamupalaa. Nyt kirjoitan blogia. Pian menen luennolle ja syön lounasta.

Swahilia jee o/

Swahilin opiskelua on takana kolmisen kuukautta ja ylpeilemättä haluan sanoa, että jeeee, olenpa iloinen! Nimefurahi sana! Iloitsen siksi, että olen oppinut puhumaan ja kirjoittamaan arkisista asioista ja tekemisistä. Olen opiskellut swahilia jonkin verran itsenäisesti Mambo Vipi –oppikirjan kera ja pääasiassa keskittynyt harjoittelemaan puhumista mahdollisimman paljon. Puhumisen harjoittelu on ollut helppoa etenkin vapaaehtoistyön kautta, sillä lapsista suurin osa ei osaa englantia muutamaan sanaa enempää. Lisäksi paikalliset kaverini - Abdul, Thadey, Abel ja Crispin - ovat mua opettaneet. ( Asante rafiki yangu gani unifundisha kiswahili ;) )

Swahilin oppiminen voi olla suomalaisella aika helppoa, uskallan väittää. Swahilissa ei ole artikkeleita sanoille, kuten ei suomessakaan. Toisekseen swahilissa sanat lausutaan pitkälti siten, kuten ne kirjoitetaan. Vaikeita asioita asioita puolestaan ovat olleet possessiivipronominien, eli omistamista kuvaavien sanojen, oppiminen ja adjektiivien taivuttaminen. Omistamissana riippuu sanan luokasta, joita on ties kuinka monta. Samoin adjektiivia pitää osata taivuttaa loogisesti sana luokan ja määrän mukaan, kuten kiatu kizuri (hyvä kenkä) ja viatu vizuri (hyvät kengät).

Swahilin opiskelut lisäksi opiskelen täällä tosiaan yliopistolla. Opiskelu täällä St. Augustine of Tanzania yliopistossa on siis vaihtelevalla tavalla motivoivaa. Vaihtelevuus liittyy omalla kohdallani siihen, että valitsemieni kurssien aiheet kyllä kiinnostavat minua, mutta opetusmetodien vanhanaikaisuus, ryhmätyön tekemisen vaikeus ja tiedonkulun epämääräisyys eivät inspiroi. Opetusmetodien vanhanaikaisuudella tarkoitan vallitsevaa opettaja puhuu ja muut kuuntelevat kirjoittaen –metodia. Kyllähän kyseinen tapa on käytössä myös Suomessa, mutta siellä koen, että keskustelua luennon aihepiireistä syntyy enemmän ja opettajat ovat avoimempia keskustelun kriittisillekin piirteille. Täällä opettaja on usein auktoriteetti, myös tiedon oikeellisuuden suhteen.

Mitä tulee ryhmätöiden tekemiseen, niin voihan kirosana! Ryhmätöiden tekemisen kulttuuri on meille vaihtareille hyvin erilainen kuin paikallisille opiskelijoille. Meille kerrotaan usein ohi mennen, että kuulut ryhmään numero 2 tai 3, minkä jälkeen alkaa selvittely, että niin ketähän muita tähän ryhmään kuuluu. Sen jälkeen tyypillisesti edellisenä tai samana päivänä saamme tietää, että tänään aiotaan tehdä yhdessä ryhmätyötä. Toisekseen sen selvittämiseen, että kuka tekee mitäkin, mikä on deadline ja kuka on lopulta vastuussa mistäkin, voivat olla uskomattoman vaikeita selvittää kerralla kuntoon. Usein nämä kaikki tiedot vaihtelevat pitkin ryhmätyötekoa, mihin yhdistetään luonnollisesti myös se, että kaikki työstävät omaa tiedostoaan omilla koneillaan tai käsin kirjoittaen. Lopulta kasassa on erilaisia versioita yhteisestä työstä. Kahdessa ryhmätyössä kolmesta on käynyt niin, että kirjoittamani osio on mystisesti pudonnut pois… Ymmärrän sen, ettei meidän vaihtareiden paapominen osana oman tutkinnon suorittamista ole aina mieleinen vaihtoehto paikallisille opiskelijoille. Mutta palautelaatikko paikalliselle kv-toimistolle aiheesta ”vaihtareiden sopeuttaminen osaksi opintoja” tulee täyttymään.

Syy motivaatiota häilyttävään tiedonkulun epämääräisyyteen on osittain siinä, että täällä opiskelulle on täysin erilaiset materiaaliset reunaehdot. Käytössä ei käsittääkseni ole yhtenäistä yliopiston sähköpostia tai sähköistä järjestelmää, jossa jakaa tietoa ja kurssimateriaaleja. Kaikki tiedonkulku tapahtuu ns. class reprentative –tyypin kautta ja erilaisia väyliä pitkin: joskus käytävillä keskustellen, joskus toisen luennon yhteydessä ja joskus whattsappin kautta. Tiedonkulku esimerkiksi kurssiaikataulun muutoksesta tai ryhmätyön ajankohdasta välittyy kurssinvetäjältä class representativelle ja hänen kauttaan opiskelijoille. Joskus myös meille vaihtareille ;)

Lopulta ja siis: en kadu hetkeäkään, että olen lähtenyt vaihto-opiskelemaan tänne Tansaniaan. Vaikka kuvaan edellä epämääräisyyttä ja motivaation puutetta, on syy myös oman pään sisällä. Olen tottunut opiskelemaan tietyllä tavalla. Olen hyväksynyt tietynlaiset toimintatavat oikeiksi ja motivoiviksi. Oma tapani tuntuu eurooppalaisella tavalla ihanan toimivalle ja tehokkaalle <3, mutta se ei ole ainoa oikea tapa tehdä asioita. En halua rakentaa vastakkain asettelua, että vain eurooppalaiset opiskelijat ovat aikaansaavia tai että afrikkalaiset opiskelijat olisivat laiskoja. Kyse ei ole stereotypioiden rakentamisesta vaan pikemminkin sen ymmärtämisestä, miten oma tapa tehdä ja toimia tuntuu aina tuttuudessaan paremmalle. Hyväksymällä ja ymmärtämällä sen voin päästä mukaan hienolle retkelle erilaisuuden hyväksymisen laivaan.

Mielenpuhdistusta vesiputouksella Moshissa.

Tämän reflektion kautta terveiset myös omissa pienissä pelastusveneissään killuville kapeakatseisuuden ja paremmin tietämisen nimeen vannoville ihmisille. Suomessakin tällaista ajattelua lienee aalloilla liittyen ajankohtaiseen keskusteluun esimerkiksi pakolaisuudesta ja monikulttuurisuudesta.