Ninapenda ukarimu wa Mwafrika = Pidän afrikkalaisesta ystävällisyydestä
Ystävät, nuo
elämän kirkkaimmat tähdet, valoisimmat katuvalot tiellä ja kirpeimmät karkit
sekoitusnamipussissa. Toisin sanoen tärkeitä, mieleenpainuvia ja
merkityksellisiä ihmisiä elämäni päivissä.
Täällä Afrikassa
olen kokenut ystävien ja ystävyyden merkityksen sanattoman suureksi. Tarkoitan
tällä sitä, että ymmärrän teidän merkityksen ja tärkeyden taas vähän paremmin,
kun en pääse näkemään ketään oikeasta läheistä lähes 5 kuukauteen. Kaipaan teitä
ystäviä ja läheisiä Suomessa myös siksi, että teidän seurassa saan olla juuri niin
kuin olen. Eikä vain persoonana oma itseni, vaan myös kulttuuriselta
identiteetiltäni oma itseni. Koen, että tähän identiteettiin kuuluvat
kaikenlaiset tavat, perinteet, viestinnän koukerot ja ennakko-oletukset. Myös
täällä Mwanzassa olen päässyt muodostamaan ympärilleni ystäväpiirin, johon
kuuluu kokoelma eurooppalaisia vaihtarikavereita ja paikallisia tansanialaisia
tyyppejä. Eurooppalaisten seurassa oloni on varsin tuttu ja turvallinen mitä
tulee kaikenlaiseen vuorovaikutukseen. Sen sijaan tansanialaistan kanssa kaikki
on erilaista ja omat tapani toimia ovat osoittautuvat vain yhdeksi
mahdolliseksi tyyliksi toimia :D
Ensinnäkin on
todettava, että mulla on täällä kuusi tyyppiä, joita kutsuisin kavereikseni tai
ystävikseni, mutta heistä vain yksi on nainen. Näin ollen valkoisena naisena
olen pääasiassa miesten mielestä kiinnostava tai ainakin vain he yleensä
lähestyvät ja haluavat tutustua. Yliopisto-opiskelun ekat viikot kuluivat pääosin
siihen, että otin vastaan päivittäisiä juttutuokioita ties keneltä, toistelin
haluani antaa tai olla antamatta heille numeroani tai siihen, että vastasin
luennoilla saamiini paperilappusiin ”Hey, want to be my friend? Here is my contacts”.
Kyllä ja vain miehiltä. Tämä lähestymisten tulva on johtanut lopulta siihen,
etten edes itse enää aktiivisesti etsi kiinnostavia tyyppejä ystäviksi tai pyri
ajautumaan tilanteisiin, joissa voisi tutustua uusiin ihmisiin. Sen sijaan
ihmisiin tutustuminen on tapahtunut paljolti sen myötä, että joku paikallinen
on rohjennut tulla kysymään mzungun kuulumisia ja numeroa. Jännää, erilaista!
Ihmettelette
varmaan, miksi me wazungu-tytöt sitten olemme niin kiinnostavia. Tässä pari
teoriahahmotelmaani: 1. Olemme vain yksinkertaisesti erilaisia, toisesta
kulttuurista kotoisin ja siksi kiinnostavia, 2. Olemme mahdollinen kontakti
kohti jotakin ”tavoiteltavaa”, kuten opiskelemaan Eurooppaan (yllättäen aika
moni on kiinnostunut Suomesta ja sen opiskelumahdollisuuksista) ja 3. Olemme
kiinnostavia tyttöystävinä, tulevina vaimoina tai jollain muulla läheisellä
tavalla kiinnostavia - you know what I mean… Luomatta kuitenkaan liian suuria
johtopäätöksiä niistä muutamista tyypeistä kehen mä olen tutustunut, on todettava,
että kyse on myös yleisesti ystävällisyydestä ja vastaanottavaisuudesta. Siitä,
että meidät halutaan ottaa vastaan ja osoittaa, että olemme huomionarvoisia.
Siitä, mistä täällä Tansaniassa kovin tykkäänkin: kuka tahansa voi toivottaa
tervetulleeksi ja kysyä toisen kuulumisia keskellä katua. Ja se on ihan ok J
Toisekseen
erilaista tansanialaisten kavereiden kanssa hengaillessa on viestintä.
Paikallisilla kavereilla on tyypillistä lähettää viesti aina aamulla ja illalla
kysyen kuulumisia. Olo on vähintäänkin huomattu J Ensin koin
tämän hämmentävänä ja raskaana, sillä kertarysäyksellä aamuviestejä saattoi
tulla kasapäin. Nyt olen tottunut siihen ja ihmettelen, ellen kuule päivään
jostakin kaverista elonmerkkejä. Sitten vaan mambot, hujambot ja habarit laulamaan ;) Lisäksi tyypillistä
täällä on herkällä kynnyksellä sanoa, että ”I miss you” ja ”I love you”. Näihin
tottuminen se vasta aikaa onkin vienyt. Vastineeksi olen selittänyt, ettei
mulle suomalaisena ole tyypillistä sanoa ikävää tai rakkautta juuri muille kuin
potentiaaliselle puolisolle tai äidille <3 Tähän olen saanut tyrmistyneitä ”Really!”
ja ”Seriously?” vastauksia. Tähän olen vastannut, että jos näitä asioita ei toistella,
ovat ne kertaalleen sanottuna vahvempia osoituksia.
Ehkä Tansanialla
ja tällä vaihtokokemuksella on tarkoituksena opettaa minulle jotain
välittämisestä. Ehkä sitä, että tunteiden, kaipaamisen ja välittämisen
osoittamisen ei tarvitse olla kertavuotinen perinne joulukortissa? Sen sijaan
se voi olla arkinen käytänne, jolla osoitamme välittämistä läheisille ja
tuntemattomille. Suomessa on niin ja niin monta prosenttia yksinäisiä vanhuksia
sekä niin ja niin monta prosenttia yksinleikkiviä lapsia. Show love to anyone, give a hug or a smile.
