Rafiki mzuri = hyvä ystävä
Hyvä reissukamu on se
tyyppi, jonka haluaa tehdä sopivasti samoja juttuja, mutta antaa tarvittaessa
tilaa omille seikkailuille. Hyvä reissukamu uskaltaa olla yhdessä rohkea, mutta
myös tarpeellinen järjen ääni tarvittaessa. Hyvä reissukamu hoitaa
tasapuolisesti raha-asioita ja muita käytännön juttuja, mutta osaa myös olla
niistä liikaa huolestumatta. Hyvä reissukamu sanoo hulluimmillekin
ehdotuksillesi kyllä ja toisaalta halaa epätoivon hetkillä. Hyvä reissukamu
löytyy kuvista <3 Kiitos Henni huikeasta reissusta! #aasiaanuudestaan
#millosneaussit #maailmalle # sydäntäynnäihmeitä
ps. Nyt on alkanut
matkanteko ypöyksin. Tunne on kummallinen, etenkin kun on tiiviisti reissannut
melkein kaksi viikkoa. Tällä hetkellä istun lennolla kohti Vietnamin
pääkaupunkia Ho Chi Minh Cityä, mistä hostelli on valmiiksi varattuna ja
lompakossa odottaa kaksi miljoonaa Vietnamin dongia (noin 100 euroa)! Toiveena
on fiilistellä pääkaupunkia ja levätä kunnolla, sillä yhteisessä reissussa
tekemisrikkaassa matkakohteessa ei meinannut jäädä aikaa nukkumiselle J