Ninafuraha kukutana na wewe! = Mukava tavata sinut!

Welcome to Gili T! How are you? Where you come from? Oh, Finlandiaaa! Mita kuluu? Huva huva!

Kyllä, olemme viettäneet jo muutaman päivän turistihenkiselle Gili Trawanganin saarella, joka on pikkuruinen saari Bali- ja Lombok-saarten välissä. Päätimme tulla tänne, sillä olimme lukeneet useasta matkablogista saaren olevan oikea unelmapaikka. Oikeastaan Gili-saaria on kolme: Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Näistä Trawangan on suurin ja menevin, kun taas Meno ja Air ovat rauhallisempia ja autiompia. Gili kuin Gili on täällä hassunkurinen tunnelma: kaduilla tulee vastaan jatkuvasti hevoskärryjä, sillä saarella ei ole lainkaan autoja. Joitakin skoottereita näkyy, mutta suurelta osin ihmiset liikkuvat hevoskärryillä, polkupyörällä tai jalan. Etenkin sivukaduilla tulee vastaan kanoja ja kukkoja sekä paikallisia pieniä mutkahäntäisiä kissoja. Kyllä, niillä on lähes kaikilla joku mutka tai kummallinen taitos johonkin suuntaan hännässään :D Eläinpaljous ei lopu vielä tähän, sillä eräänä iltana pimeyden keskeltä meitä tuijotti muutama lehmä ja vuohiin lähes törmäsimme pyöräilyretkellämme.

Hevoskärryillä kuljetetaan ihmisiä ja tavaraa.

Kuinka sitten voin sanoa, että Trawangan on turistihenkinen, jos kerran täällä vaikuttaisi kävelevän vastaan enemmän eläimiä kuin ihmisiä? No niin ei aivan ole, sillä turisteja kyllä löytyy - etenkin Englannista, Ruotsista ja Australiasta. Kaduilla paikalliset huutelevat tosiaan kaikille tunnistamilleen kansallisuuksille tervehdyksiä tai toivotuksia näiden omilla kielillä. Se tuntuu toisaalta ärsyttävältä. Toisaalta taas ymmärtäessä paikallisten todellisen ystävällisyyden, vieraanvaraisuuden ja kiinnostuksen merkityksen tuntuu huutelu oikeastaan aika kivalta. Paikalliset tuntuvat ottavan turistit vastaan omaan pieneen yhteisöönsä ja todella kyselevän kuulumisia kaikilta hyvän tavan mukaisesti. Olenkin päätynyt lukuisiin keskusteluihin täällä paikallisten kanssa. Aiheena on yleensä ollut yleinen small talk, mutta se on tuottanut myös tärkeitä oppimiskokemuksia: kiitos indonesiaksi on Terima kasih! sekä ole hyvä on Sama sama! Lisäksi olen oppinut, että indonesialaiset menevät kouluun 6-7 vuotiaina ja peruskoulu kestää noin 12 vuotta. Sen jälkeen on mahdollista hakeutua opiskelemaan, mutta yliopisto-opiskeluun tuskin on varaa kuin rikkailla. Indonesiassa on myös aika korkea lapsiluku ja perinteiset arvot ovat vallalla pääosin. Esimerkiksi yhteen muuttaminen tulisi perinteisesti tapahtua vasta avioitumisen jälkeen, joskaan tämän ilmiön laajuudesta en ole ihan varma.

Toinen aspekti, joka luo Gili-saarille hassunkurista meininkiä on se, että täällä on hyvin vahva muslimienemmistö samalla kun rannalla makoilee turisteja aurinkoa palvomassa pikku-pikku-bikineissä. Luinkin Kotona kaikkialla -blogista kuvauksen, että on hassua ottaa aurinkoa rannalla, kun minareetista kuuluu rukouskutsu. Omalla kohdalla taas tuntui hassulta olla aamu-uinnilla auringonnousun aikaan rukouskutsua kuunnellen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät paikalliset ehkä ole perinteisintä islaminuskon kannattajakuntaa, sillä läheskään kaikilla naisilla ei ole huivia päässään. Itse pidän kovasti tuosta rukouskutsun hoilotuksesta, sillä siitä tulee jotenkin rauhallinen ja keskittynyt olo meneillään olevaan hetkeen.

Hetkeen keskittyminen on muutoin vaikeaa täällä Trawanganilla, sillä tekemistä riittää jokaiselle reissuminuutille. Täällä voi sukeltaa, uida, snorklata, surffata, supata, mennä saarihyppelylle, bilettää bilettämisestä päästyään, vierailla lähisaarilla, kalastaa, syödä hyvin ja edullisesti, käydä hieronnassa sekä nauttia rantaelämästä. Me ollaan Hennin kanssa keskitytty yleisesti lomatunnelman ja reissaamiseen fiilistelyyn ;) <3 Ollaan myös käyty snorklaamassa kahtena päivänä, mikä oli kyllä antoisaa sillä saarten välillä on kauniita koralliriuttoja kymmenine eri kalalajeineen. Nähtiin myös kilpikonnia, jotka on kyllä yllätävän suuria mötköjä! Snorklailun lisäksi on tietty uitu ja kelloteltu rannalla sekä vähän testattu Trawanganin bile-elämää. Se, jos jokin vasta onkin hauskaa: sisään eri baareihin voi vaan kävellä kadulta ilman mitään sisäänpääsymaksuja ja vaikka oma juoma kädessään. Poistua voi myös helposti milloin vain jonomatta narikkaa, eikä matkaa majapaikalla ole kuin muutama sata metriä, joskin matkalla voi tulla vastaan hevosia tai lehmiä ;) Trawanganilla kannattaakin iltaisin olla mukana laukussa tärkeä lisävaruste: taskulamppu!

Parhaillaan Trawanganin kadut ovat
hiekkaisia pölykasoja joissa ei lopulta liikuta
juurin muutoin kuin kävellen.

Chillausmahdollisuuksia suoraan meren äärellä oli
tarjolla ylinkyllin! Kaikki ilmaista kun vain kehtasi tilata
jonkun cokiksen rantabaarista á 60 snt.

Iloa biitsillä - sääristään palanut turisti keskellä
ymmärsi vihdoin verhoutua edes jotenkin kunnolla ;)
Vasemmalla Henni ja oikealla reissututtumme Kia.

En nukahtanut tähän unelmamaisemaan, vaikka
 olisin kyllä mielellään voinut.

Terveysdrinkkejä rannalla á 2-3 euroa.

Vielä on pari päivää koettavana Trawanganilla ja lyhyt hetki lentojen välissä Jakartalla yhdessä Hennin kanssa – sitten alkaa yksinreissaaminen, jaiks!