Brunei jäi
taakse, mutta edessä on vielä pari pientä malesialaiskylää Borneolla.
Päämääränä on saapua pian Sempornan kylään, mistä pääsee sukeltamaan upeille
sukellusmestoille. Reissukaverini Ferdie haluaa todella päästä sukeltamaan ja
on saanut mutkin ylipuhuttua testaamaan, hui! Ennen Sempornaa saavuimme
Sandakaniin, joka tarjosi meille lähinnä ei mitään kummallista tekemistä, mutta
paljon sievää katutaidetta:
 |
Utelias? / Curious? |
 |
Hattivatit?! |
 |
Kilppareita päästään näkemään sitten, kun sukelletaan?! |
 |
Huiviuskonnon maa. |
Lisäksi
Sandakanista käsin teimme kahden päivän retken viidakkojokiristeilylle. Toisin
sanoen matkattiin ensin autolla keskelle viidakkoa, missä majoituttiin siistiin
ja hienoon hostelliin. Ainoana miinuksena hostellissa olivat satunnaiset gekot
ja erilaiset ötökät kipittelemässä siellä täällä. Suurena plussana hostellin
liepeillä hengailevat kissat, joista tämän eniten kilti kotikissan näköisen
nappasin heti kainalooni <3
 |
Mitä hymyilet muija? |
Majoittumisen
jälkeen lähdettiinkin heti yhdelle yhteensä kolmesta eri jokiristeilystä.
Risteilyjen tarkoituksena oli onnistua bongamaan villieläimiä viidakon
keskeltä. Risteilyjä tehtiin vain iltapäivällä, illalla ja aikaisin aamulla,
sillä muutoin eläimet ovat piiloissaan päivän paahteelta. Risteilyretkillä oli
satumaisen keveä ja rauhallinen tunnelma, etenkin silloin kun paatin moottori
laitettiin pois päältä. Silloin ei kuulunut mitään muita ääniä kuin lintujen
laulua, ötököiden surinaa ja satunnaisia apinoiden kikatuksia. Pidin kovasti
tuosta tunnelmasta, vaikkakin liikaa painoarvoa annoin sille, että näkisin
kaikkia hienoja villieläimiä. Hyvällä tuurilla olisimme voineet nähdä pieniä
pygmielefantteja ja suurimman puissa elävän nisäkkään, Viidakkokirjasta
tunnetun, Orang Utan apinan. No, näimmehän me vaikka mitä: jätti-ison
krokotiilin lipumassa vedenpinnan tuntumassa, kolmenlaisia eri apinoita,
vesikäärmeen sekä erilaisia lintuja ja perhosia. Taas kerran on todettava se,
että ei kannata odottaa liikoja miltään kokemukselta elämässä, sillä odotukset
ja ennakkoluulot voivat pilata hyvän kokemuksen. Tarkoitan sitä, että heti
risteilyjen jälkeen olin hieman pettynyt siihen mitä näimme noin 60 euron
maksulla. Nyt muutama päivä myöhemmin, kun asiaa pohdin niin tajuan, että mehän
näimme vaikka mitä J Pettymyksiä elämässä aiheuttavat liian korkeiksi rakennetut
odotusmuurit tai liian kiinni pitävällä laastilla rakennetut
ennakkoluulorakenteet.


 |
<3 |