Uislamu = islam

Terveisiä niinkin kummallisesta paikasta kuin Brunei! Brunei on pieni islamistinen valtio Borneon saarella, joka koostuu muutoin Indonesiasta ja Malesiasta. Brunei sijaitsee täällä pohjoisrannikolla Malesian sisällä. Brunei on rikas islamistinen valtio, jota johtaa sulttaani. Eräs sulttaaneista oli pitkään maailman rikkain mies, nyt enää vissiin vain top viiden joukossa. Pääkaupunki Bandar Seri Bagawanin katukuvassa Brunei kyllä vaikuttaa äveriäältä esimerkiksi Kambodzaan tai Borneon länsiosiin verrattuna, mutta ei tämä nyt mikään Monaco ole. Keskustan liepeillä on myös puutalohökkeleistä koostuva ’water front’, jossa mikään ei ole kullattua. Siellä täällä näkyy myös joitakin roskakasoja, eivätkä julkiset vessat ole desinfioidun puhtaita. Sen sijaan pääkaupungin ylpeys on suuri moskeija, jonka kattokupuun on kuulemma käytetty timantti jos toinenkin. Bruneissa asuu yhteensä noin 450 000 asukasta.

Kuuluisa Brunei on myös siitä, ettei asukkaiden täällä tarvitse maksaa veroja. Silti he ovat oikeutettuja esimerkiksi ilmaiseen koulunkäyntiin ja terveydenhuoltoon. Tuloja valtio saa hedelmällisistä öljylähteistään. Että Suomen hallitus voisi nyt sitten ottaa mallia ja kehitellä öljynarvoisen tulonlähteen, jolla kattaa mainion hyvinvointivaltiomme palvelut sen sijaan, että leikkaisi niitä sokeasti sieltä täältä silpoen ;) Koska maailma on reilu paikka, on joillakin valtioilla omistusoikeus kaikenlaisiin luonnonvaroihin ja toisilla on oikeus ottaa lainaa näiltä valtioilta. Jep jep.


Antaa kuvien kertoa lisää Bruneista:


Paikallista subwayta tilaamassa! Virallista touhua ja niin hyvää
spicy plum saucella!

Water front.

Sultan Omar Ali Saifuddin Mosque


Paikallisilla markkinoilla - mitä saisi olla? 
Älä roskaa, saatat joutua linnaan!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Santiago - Valparaiso - Vina del Mar - San Pedro de Atacama - Arica

Ninafanya kazi ya kujitolea na watoto = Teen vapaaehtoistyötä lasten kanssa